Suurin pelkoni on menettämisen pelko. (kiitos lapsuuden) Olen vuosia nähnyt samaa painajaisunta, joka kohdistuu puolisooni. Itseasiassa olen nähnyt tämän saman unen jokaisen seurustelukumppani kanssa. Uni on aina sama. Joku nainen tulee, ja vie mieheni. Se kauhu ja ahdistus on jotain aivain sanoinkuvaamattoman kamalaa. Olen miettinyt että mistä unet tulee, varsinkin silloin kun suhteessa kaikki menee hyvin.
Joku aika sitten, koin ihan käsittämättömän tunteen, ja kyllä, niin tyhmälle kuin se kuullostaakin, niin koin että olen yhtä universumin kanssa. Joo, varmaan luulette että olen fipannut sen viimeisen kerran, mutta voin sanoa, että päinvastoin. Tajusin, mitä oikeasti rakkaus on. Tajusin niin monia asioita että vieläkin ihmettelen. Päällimmäisenä on se, että tajusin että en voi omistaa toista kokonaan. Tästä on puhuttu hengellisissä kirjoituksissa enemmän. Kun rakastaa ihan oikeasti toista, tajuaa ettei toista voi omistaa. En tarkoita ettenkö rakastaisi miestäni, tottakai rakastan, rakastan niin helvetisti, mutta ymmärrän sen, että en vain omista miestäni. En siis ole milläänlailla mustasukkainen. Meillä on hieman erinlainen suhde kuin muilla. Ja se käy meille.
Tämän jälkeen näin unen, tämän saman painajaisunen kun aina ennenkin, mutta tällä kertaa katsoin unta ulkopuolisen silmistä. Tai siis olin unessa mutta katsoin itseäni siinä unessa. No joo mutta eniveis, katsoin siis sitä unta mutta tässä unessa kohtasin sen hetken ilman ahdistusta. Nainen siis tuli ja yritti viedä mieheni mutta, kun tiedostin asian unessa sillä hetkellä, niin se nainen katosi. Se katosi mieheni rinnalta ja mulle tuli helvetin hyvä olo sen jälkeen. Käsittelin siis tämän asian unessani, päästin irti pelosta. Joku ääni kertoi koko ajan mulle unessa että nyt ei ole mitään hätää ja uskalsin katsoa tilanteen läpi.
Samoin kun mutsin kuoleman jälkeen, näin jatkuvasti painajaisia missä mutsi ilmestyi milloin mistäkin ja sanoi että kusetti kaikkia, ettei olekkaan kuollut. Muistan kuinka vihainen olin mutsille aina näissä unissa. Kunnes sitten kerran, näin unta että mutsi tuli kertomaan mulle että sillä on kaikki hyvin. Ja unen jälkeen kun ajattelin asiaa, niin, ihan kun vahingossa, päästin irti mutsista. Tuli vain sellainen lämmin ja hyvä olo. Tiedän että mutsi on tuola jossain. <3
En kiellä, olen kyllä ollut mustasukkainen ukostani, mutta tämänkin asian kun olen käsitellyt omassa mielessäni, olen tajunnut, että ei ole tarpeen olla mustasukkainen. Mielestäni mustasukkaisuus johtuu omasta epävarmuudesta, siitä että et luota itseesi tarpeeksi, siis koet että olisit kumppanillesi riittävä. Pelkäät siis että puolisosi löytää jonkun toisen joka on parempi kuin sinä. Muttakun olet itsevarma ja rakastat itseäsi niin tajuat että olet parasta toiselle ja siitä tulee itsevarmuus itseäsi kohtaan. Mieletäni mustasukkaisuus syntyy juuri tuosta epävarmuudesta ja toki siitä saaterin omistuksenhalusta. Jos tiedät oman arvosi ja sen että olet riitävä puolisollesi, (ja varsinkin sen, että osaat rakastaa itseäsi) niin mustasukkaisuus kyllä poistuu itsestään.
On harmillista katsoa vierestä pariskuntia joissa toinen on mustasukkainen. Meillä on yksi ystävä jakun hän tulee meille, niin johan nainen soittelee miehen perään ja rupeaa epäilemään ties mistä. Toisinsanoen tämä nainen on mulle mustasukkainen miehestään. Ja oikeasti se on musta tosi harmillista. Nää ihmiset on kuitenkin ollut yhdessä jo vuosia ja heillä on lapsikin mutta meno on aina vaan samanlaista.
Isäni oli todella mustasukkainen äidistäni, ja kylläpä äiti siitä saikin osakseen. Kaikki ne arvet ja turvakodissa asumiset raskausaikana. Onko mitään niin raukkamaista kun oman puolison hakkaaminen, oikeasti! Mitä se toisen hakkaaminen oikeasti auttaa, muuttuuko asia jollainlailla kun hakkaat toista? Mielestäni ei. Ja sanonkin, että jos näkisin jonkun miehen hakkaavan naistaan, niin varmasti menisin väliin ja tekisin selväksi ettei tuollainen käytös ole järkevää. Olen pikkutyttönä nähnyt kun isäni hakkasi äidin miesystävän keittiönlattialle. ja olenkin siitä jo ennenkin maininnut. Se kuva ei koskaan katoa mielestäni. Ja tämä on yksi asia, mikä tekee isästäni paskan ihmisen. Rakastan kyllä isääni, mutta se mitä isäni on tehnyt, ei tule koskaan katoamaan mielestäni. Muistijälki on ja pysyy.
Miksi asioista ei voisi puhua? Onko se sitten sitä mukavuusalueelta poistumista, jos siitä ei puhuta, niin sitä ei ole tapahtunut?
Meidän suhteessa ei ole salaisuuksi, niinkun olen jo aijemmin sanonut. Ei ole asiaa, josta en voisi miehelleni puhua. Asiat kun yleensä ratkeaa puhumalla. Ja jos ei oma tietotaito enään riitä käsittelemään asioita niin sitten tarvitaan ammattiauttajaa. Sitä vartenhan ne on, että niiltä saa apua. Tietysti ammattilaisen luokse ei ole niin helppo mennä, kamalaa, kertoa nyt jollekkin ulkopuoliselle kuinka mulla menee kotona ja se että en osaa itse käsitellä tunteitani. (Tässä välissä on myös hyvä tiedostaa, että se on vain se ego mikä suoltaa mieleesi tuollaisia ajatuksia, oikeesti)
Kerrottakoon että pääsiäisen aikaan tein jotain sellaista mitä en yleensä tee ja omatuntohan siitä rupesi soimaamaan. En siis ollut kotona vaan tuola landella käymässä. Mutta kun soitin ukolleni ja kerroin asiasta mitä olin tehnyt, mieheni vain nauroi. Jokainen meistä on vain ihminen ja tekee välillä jotain sellaista mitä ei normaalisti tee. Asia puhuttiin siinä hetkessä poikki ja pinoon ja sillä selvä. Elämä jatkuu. Sen takia jaksan hokea, eläkää hetkessä! Ymmärrätkö, jos nyt jäät miettimmään sitä pääsiäistä, niin et elä tässähetkessä vaan menneisyydessä. Let it go!!
Paras ystäväni kysyikin multa kun kerroin hänelle tapahtumasta että mitä sä oikeen joit? Et ihan oikeesti, ethän sä noin normaalisti käyttäydy, joitko sä viinaa vai veditkö kenties jotain pameja? (Olen siis todennut jo joku aika sitten että mun ei passaa juoda kirkkaita.) Rupesin ihan oikeasti miettimään tätä ja tajusin, että sinä iltana join ihan julmetusti. Oikeasti. Kaikki mitä käsiini sain. Omat ja muidenkin juomat. Jakun mulle juottaa kirkkaita, niin sitten rupeaa tapahtumaan. Mulla vain katoaa järki päästä ja sitten mennään. Sitten luullaa että ollaan kuolemattomia ja saadaan kuningasideoita. Eli, olen varmasti kipannut muutakin nassuuni pääsiäisenä kuin vaan lonkeroa. Siis jotain kirkasta, en tokikaan pameja :D:D
Kun on tietoinen siitä mitä tekee, niin homma pysyy lapasessa. Esim vaikka juuri kun ollaan ottamassa. Kuinka usein sitä sanotaankaan että mennään yhdelle? Mutta todella, siis todella harvoin se jää siihen yhteen. Sen ekan bissen aikana, sulla on vielä järki kädessä, olet tietoinen että oot yhdellä, mutta sitten se ego rupeaa nostamaan päätään ja sanoo että ompa hyvää, otampa vielä yhden. Ja sitten otat sen yhden ja vielä yhden ja vielä yhden ja sitten huomaat että prkle, tää on jo neljäs bisse. Kiva pikku kännikin on jo päällänsä. Ei sitä nyt hitto voikkaan enään lopettaa. Tässä kohtaa et muuten enään olekkaan tietoinen siitä mitä teet. Ja ego tanssii voittotanssia päässäsi ja saa sen viimeisenkin järjen rippeen tallottua jalkoihinsa ja sut dokaamaan. Itse olen usein tuollainen, muttakun olen ruvennut tiedostamaan omaa käytöstäni, pystyn hillitsemään itseäni ja se olenkin minä joka saa tallottua sen egon maanrakoon. :) Mun mies on sellainen, ettei koskaan, ei siis koskaan, juo itseänsä siihen tilaan etteikö pystyis kontrolloimaan itseään. Ukko on sanonut ettei siinä ole mitään järkeä. Ja onhan se nyt todella nähny monestakin ihmisestä että mitä tapahtuu kun juodaan niin paljon ettei tiedetä ollaanki lintuja vai kaloja.
Mulla yhdessä vaiheessa oli aina tuollainen känni että missään ei ollut mitään järkeä. Muttakun mieheni kuvas mulle videoita siitä kun tulen kotia sikakännissä ja örvellän ja sekoilen, niin niiden videoiden näkeminen sai niin kamalan häpeän aikaan, etten kestänyt sitä. Oikeasti. Olen iloinen ja ulospäin suuntautunut ihminen joka nauraa koko ajan mutta näissä sikakänneissä olin ihan eri ihminen. Siitä normaalista Annikasta ei ollut tietoakaan.. Se kun katsot itseäsi videolta ja et itsekkään saa omasta puheesta selvää, on pysäyttävää. Viina on viisasten juoma, mutta se menee tyhmänkin päähän. Menneisyyden haamut nostaa päätään ja ego nostaa kipeitä muistoja mieleen, niin silloin yleensä se iso pyörä heittää ympyrää ja pahasti.
Olenkin huomannut, että kun on nyt käsitellyt omaa menneisyyttään ja sitä miksi on milloinkin ollut pahaolla, on se oikeasti vaikuttanut jokapäiväiseen elämään, positiivisti. Enään ei demonit nouse joka tilanteessa ja osaan käsitellä asioita eritavalla kun ennen. Eräs sanoikin tyyliin, oot katsonut liikaa dr philliä :D
Tajusin senkin että miksi oon aikoinaan viillelly itseäni niin paljon. On ollut vaan niin helvetin pahaolla ilman että on osannut tajuta sitä. Halusin vain huomiota, en koskaan halunnut tappaa itseäni. Mutta se että sisäinenkipu siirtyi ulkoiseksi, sitä oli helpompi kestää. Jos näkisin nyt sen 15 vuotiaan Annikan, ottaisin sen tiukasti syliin ja puristaisin niin perkeleesti. Loisin sen turvallisuuden ja rakkauden tunteen siihen Annikaan joka oli silloin todella hukassa. Kertoisin että kaikki kyllä oikeasti järjestyy. Antaisin Ben Malisen kirjan käteen ja käskisin lukemaan. Etsisin psykoterapeutin joka osaisi hoitaa läheisriippuvaisia ihmisiä. Pitäisin kädestä kiinni ja sanoisin että olet riittävä ja hyvä. Kertoisin niin montakertaa ne asiat että se menisi jakeluun. Kertoisin kaikki ne hyvät asiat ja onnistumiset. Ja jos vain pystyisin, toisin myös tuon ukkokullan mukanani, ukko jos kukaan on saanut mut heräämään tähän maailmaan, ihan oikeasti. Näyttäisin sille Annikalle palan tästä hetkestä ja siitä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteesta mitä nyt koen, uskon että se saisi mut ajattelemaan uudella tavalla. Kertoisin vielä lisäksi sen, että siinä vaiheessa kun löysin itserakkauden ja uskon itseeni, maailmastani tuli jo heti parempi paikka. Kertosin toki myös niistä huonoista ja heikoista hetkistä, kertoisin että tulet kohtaamaan hetkiä kun maailma tulee ja vetää maton sun jalkojen alta ja koettelee sua ihan oikesta 1000-0. Mutta muistuttaisin että niistä selvitään ja että se jos jokin luo vahvuutta. Ja sen jälkeen kertoisin uudestaan ja uudestaan että olet hyvä ja riittävä. :)
Muistakaa oikeasti, että meillä on vain tämä yksi elämä, vain tällä hetkellä on väliä. Ei eilisellä, ei huomisella, vaan tällä hetkellä. Tiedosta se että nyt istut ja luet tätä tekstiäni. Lue se ajatuksella ja ole tietoinen siitä. Ole läsnä. Rakasta itseäsi ja usko itseesi. Se mitä tapahtui eilen on menneisyyttä, et voi enään muuttaa sitä. Huominen ei ole vielä täällä, joten älä ajattele sitä. Se tulee kyllä, ilman stressiäkin. Nauti. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti