Kymmenen vuotta

Taas on tovi vierähtänyt, mutta eipä mitään niin kauhean erikoista olekkaan tapahtunut. Paitsi ehkä tuo polvileikkaus jossa olin marraskuun 23. päivä. 

Kaikkiaan 12 hakasta jalassa.

Tunnustan että pelkäsin ihan jumalattomasti tulevaa leikkausta, mulle siis tehtiin uusi eturistiside takareiden jänteestä ja poistettiin puolet kierukasta. Pari ekaa vkoa luulin että tästä ei tuu mitään, jalka oli ihan saatanan kipeä ja mulla oli aikamoiset mössöt kehissä. Joulukuun alussa söin panacodia 8kpl, siihen 3g panadolia, buranaa 3200mg ja lyricaa nostaen tuohon 150mg/pv. Sitten kun lyrica vaiko aika, alkoi auttamaan, elämä helpottui. Kun kipu oli siedettävää, elämäkin oli mukavempaa. Melkoisessa pöllyssä kyllä meni tuo joulukuun alku :D Ja kiitos kulta kun huolehdit musta, jäit jopa koulusta kotiin hoitamaan mua parina ekana päivänä :) Viikko joulukuussa anoppilassa oli hyväksi. 

Fiilikset oli kohillaa kun jalka taipui 90 astetta

Portaat alakertaan takasivat jotta sain porrasjumppaa muutamia kertoja päivässä ja samalla liikettä polvelle. Myös jumppasin ohjeiden mukaan. Kotiin kun lähdettiin, appiukko sanoi jotta voisin kepit jättää heille. :) 

Anoppilan rakkauspakkaus alias Rölli

Itseasiassa, nyt kun leikkauksesta on reilu 6 vkoa, niin olen pystynyt kulkemaan yhdellä kepillä, ulkona. Sisällä en keppejä ole tarvinnut parin ekan vkon jälkeen. Ulkoilessa voisin nyt jo ehkä luopua kepistä. Samoin tuosta linkuttamisesta päästävä eroon. 

Ekaa kertaa salilla leikkauksen jälkeen

Tammikuun alussa tuli 10 vuotta kun muutin takaisin espooseen. Nyt kun katsoo taaksepäin, täytyy sanoa että aikamoinen matka on kuljettu kymmenessä vuodessa. Olin tosi angsti kun muutin tänne, ajattelin todella kapeasti enkä juurikaan hyväksynyt kuin oman näkökulman. 

Angsti Annika 18v :D

2007

Sitten 2007 keväällä alkoi muutoksen tie, jolla vieläkin ollaan, tapasin meinaan nykyisen avokkini tuolloin. Ja muutin Helsinkiin.

Ei sanat riitä kuvaamaan kuinka paljon sua rakastan  <3

En voi sanoa kuin kiitos rakas, olet opettanut niin paljon mulle vaikka vielä on paljon opittavaa. Olet opettanut mitä on on pyytteetön rakkaus, olet opettanut että aina on ratkaisu, ja jotta puhumalla selviää. Olet opettanut kärsivällisyyttä, olet näyttänyt että kun tarpeeksi yrittää, niin onnistuu. Olet tukenut kun olen ollut heikko, ja tuet tottakai vieläkin vaikka en enään niin heikko olekkaan. Olet seissyt rinnallani kun maailmani on sortunut, mutta olet myös ollut rinnallani kun olen sen uudelleen rakentanut, sinun tukemana. Olet herättänyt aina mut painajaisista ja ottanut kainaloon turvaan. Olet opettanut niin paljon, että en tiedä kuinka voisin sua kiittää.

Ei ole asiaa mistä en voisi kanssasi keskustella. Vaikka joskus tulee riitoja niin niistä selvitään aina puhumalla, meille ero ei ole ratkaisu. Jos rakastat toista pyytteettömästi, se kestää myös vastoinkäymiset.
Mulla on kuva, missä pikkutyttönä istun ison nallen sylissä, nykyään rakas, sä olet mun turvanalle. :) <3 

Kuten sanoin, on kymmenessä vuodessa tapahtunut paljon.  Suuri muutos oli myös äitini kuolema 2012. Se aika jona tein surutyötä opetti tosi paljon. Siinä vaiheessa kun mieheni sanoi että kun ei susta koskaan tiedä, oletko hyvällä vai huonolla tuulella kun heräät. Niin sai mut tajuamaan että nyt tarvii tehä jotain. Siitä se elämä taas lähtikin nousuun. Ja rakas pysy rinnalla. 

Kaipaan sua äiti rakas...

Onnistuin myös tuon 10 vuoden aikana lihoomaan tosi paljon. Lihoin meidän suhteen alussa ekan vuoden aikana varmaan 30 kg eikä tuo 100 kg kaukana ollut.  Käännös tuli kun työkaverini sanoi jotta oo, luulin että sinulla lihava ja vanha mies kun sinäkin olet noin lihava. Tuo lause sattui, se satutti niin helvetisti että kun kotiin tulin, sanoin ukolle et nyt on tehtävä jotain, et suunnittele mulle ruokavalio jolla laihdun, ilman lisättävää liikuntaa.  Ja niin siinä kävi, tein samalla elämäntapa muutoksen ja sillä tiellä ollaan. Pudotin siis 30 kg mutta nyt kuntosalilla käynti on tuonnut painoa lisää. Eipä sillä, painan kuitenkin nyt vähemmän kun suhteen alkaessa. :)

Laihasta taas lihavaksi ;)

Tupakan polton lopetin myös joku kolme vuotta sitten. Se loppui kun seinään. Toki sitä edelsi kolmen kuukauden jakso jolloin poltin sähkötupakkaa ja normitupakkaa yhtä aikaa mutta lopetin silti. Eka päivä oli vaikein, sen jälkeen ei oo mitään ongelmaa ollutkaan. Se ei ole mistään muusta kun korvien välistä kiinni, sanon minä! Jos mäkin pystyn, niin pystyt sinäkin! 

Sähköröbö

Täytyy vielä mainita tuosta ukkokullasta että se on mestari motivoimaan! Aikoinaa kun hain sairaanhoitajaksi enkä päässyt, mies sanoi että koita nyt muistaa että hakijoita oli 1400 ja hakukokeeeseen otettiin vajaa 400 ja sisälle vajaa 30 ja mä olin vain 2,5 pisteen päässä sisään pääsystä. Oikeastaan, se on hyvä saavutus! Samoin hain lähihoitajaksi vissiin 3 kertaa ennenkun pääsin sisään. Vikalla kerralla ukko teki harjotuslaskuja mulle, joita sitten laskin metrossa, dösässä, ratikassa, töissä yms. Koe päivä tuli, mua ei enään kiinnostanutkaan yhtään se homma. Ajattelin et okei, katotaan kuinka käy. Vastaan mihin ehdin, mutta vastaan oikein. Perkele, ja pääsin heittämällä sisään :D Kova työ palkittiin vaikka olin luovuttanut :D Ja hakijoita oli reilu 400 sisään otettiin vajaa 30! Mutta ettei olis liian helppoa mun elämä, niin mun piti perua se koulupaikka, koska jouduin jalka leikkaukseen ja olisin jäännyt liikaa jälkeen muista.  Nyt mä sitten kun haen,niin ei tarvii kun käydä psykologin haastattelussa. 

Oikean puoleinen on uusin.

Olen myös saannut parhaan kaverin kun muutin tänne, minkä myös olen menettänyt. Tai ehkä nyt kun ajattelee, päästin menemään. Ystäväni masentui tosi pahoin eräästä syystä, ja vaikka kuinka yritin häntä auttaa, ei hän apua halunnut vastaanottaa. Lopuksi kaikki olikin mun syytä kaverin mielestä joten totesin että on helpompi antaa olla. Nyt entinen ystäväni on kuitenkin jo parantunut ja päässyt takaisin elämän syrjään kiinni.  <3

Toki ei passaa unohtaa ystävääni Pauliinaa, alias isosisko. Kun muutin takaisin Espooseen, ei mulla ollut kuin Pauska. Tää nainen on varmaan se mun kallio, joka on ja pysyy mun elämässä vaikka mikä tulis. Eräänäkin talviyönä 2006 soitin Pauskalle että irtoisko yöpaikka, kun mutsi heitti mut ulos, klo oli 22 illallaja pihalla oli joku 15 astetta pakkasta. No tottakai irtos yöpaikka. :)

Since october -84

Ollaan tunnettu toisemme syntymästä lähtien ja vaikka välillä asuin 14 vuotta landella, ei meidän ystävyys ole kadonnut minnekkään. Välillä ollaan enemmän yhteydessä ja välillä vähemmän. Mutta aina ollaan yhtä iloisia kun toisemme tavataan. Meidänkin tarina on aika hauska. Nimittäin meidän papat tunsi toisensa karjalassa, sitten meidän mutsit tutustu toisiinsa stadissa, ja yhdessä mutsit tapas meidän faijat. Ja sitten Pauliina syntyi lokakuun alussa kun mä lopussa. Siitä meidän tarina alkoi ja jatkuu aina vaan. Kiitos rakas Pauska, jotta olet elämässäni :)

Sis  <3

Pitkä on ollut matka mutta loppua ei näy. Ystävieni ja rakkaani kanssa kuljetaan kohti omia unelmia... Rakastakaa toisianne ja muistakaa sanoa sille rakkaalle oli se sitten ystävä tai puoliso, jotta kuinka tärkeä hän on sulle.

oot tärkee Liza  <3

 <3

Myös sinä, Porvoonkadun prinssi, oot tärkee  <3

 <3

Kaheleilla on kivempaa :)

Yöntimot oli ottamas solea  <3

Tälläistä mun elämään, polven kuntoutus jatkuu ja keväällä luultavasti pääsen jo kouluun tai siis viimistään syksyllä.  Ehkäpä se seuraa kymmenen vuoden päivitys tulee jo sitten jostain muualta kun suomesta. ;)

Ja matka jatkuu...

P.s. Kiitos myös maailman parhaille appivanhemmille jotka olen saannut  <3