Helppo elämä...??

Törmäsin tuossa joku aika sitten somessa pieni muotoiseen tappeluun. Kaikki lähti siitä kun eräs nainen purkasi pahaaoloaan yhellä foorumilla, kertoi kuinka on paha olla kun toiset mässää vieressä ja oma paino ei muka tipu. Menin sitten heittämään kommentin että joskus olisi ihan hyvä ottaa vaikka hyvinvointivalmentaja mukaan laihdutukseen koska suuri painonpudotus ei aina ole helppoa päällekkään. No lopuksi tämä keskustelu päättyi siihen että nainen käänsi kaikkien sanomiset ylösalaisin ja rupesi sanomaan että kukaan ei voi tietää miltä hänestä tuntuu tai ei tiedä kuinka vaikeaa elämä on. Piti myös erittäin pahana että olin ehdottanut hänelle hyvinvointivalmentajaa avuksi ja eräs toinen oli sanonut että olisi ihan hyvä käydä juttelemassa vaikka psygiatrille.

No oli miten oli, tulin vain miettineeksi että mikä on sitten helpon elämän määritelmä??? Synnyt rikkaaseen perheeseen, kultalusikka suussa. Et joudu koskaan kotona siivoamaan tai tekemään ruokaa....Tämä on helppoa elämää, minun mielestä. Entäs tämä, Se että olet ostanut oman talon ja mennyt naimisiin ja perustanut perheen, sitten lapsesi joutuu koulukiusauksen uhriksi ja talosi paljastuu hometaloksi. Vai se että sinut viedään pois kotoa lapsena, elät toisessa perheessä lapsuutesi, olet nuorena kapinallinen, et halua sopeutua yhteiskuntaan, taistelet vastaan. Vanhempana joudut tosissasi tekemään töitä että saat ruan pöytään ja laskut maksettua??? Ei ole tuokaan helppoa...
Mikä siis määrittelee sen elämän helppouden???
En tiedä mikä se HELPPO elämä on mutta voihan sitä ainakin helpottaa sillä omalla asenteella.

Tämä alussa esiintynyt nainen tuntui myös olevan tosi takertunut menneeseen, hän oli tosi vihainen niille jotka olivat polkeneet hänen itsetunnon alas, haukkuneet ja mollanneet läskiksi. Hän toki myös puhui itsensä pussiin, eka sanoi että häntä ei kiinnosta enää nuo ihmiset ja sitten sanoi että on kiitollinen niille kun ne ovat tehneet hänestä vahvan. Kuitenkin viimeisessä lauseessa oli valmis haistattamaan paskat niille... Hmmm...

Olisi ehkä ihan hyvä käydä juttelemassa noista asioista jollekkin, kuka on niistä vähän paremmin perillä. Turha sitä on missään somessa purkaa pahaaoloaan jos ei sitten suostu kuuntelemaan neuvoja. Saatika some nyt sitten olisi paras paikka purkaa sitä jos et ole valmis vastaanottamaan erinäistä palautetta.

Edellisessä kirjotuksessa kerroin isästäni. No eipä mennyt kuukautta että ei olisi isä ottanut yhteyttä. Isä meinaan soitti tuossa joku päivä sitten. Toki aina vaan humalassa mutta tällä kertaa myös suostui kuuntelemaan mua, sen alku huudon jälkeen. ( kiva aloittaa puhelu kun toinen huutaa toisessa päässä pää punaisena, nooot ) Isän eka kysymys oli, että vielläkö olet mulle vihainen? Sanoin että en, en jaksa olla koska se ei muuta mitään. Kerroin että meidän on ihan turha olla toisillemme vihaisa koska se ei korjaa asioita. Pyysin että isä hakisi oikeesti apua myös sieltä aa-kerhosta, koska siellä ne kaikki muutkin ovat samasta syystä. On helpompi selviytyä jos saa vertaistukea. Jossain vaiheessa puhelua isä jopa sanoi, että jatka vaan. Sanoin että en voi lähteä muuttamaan sinua jos en ensin muuta omaa ajattelu tapaani. En vaadi että hän olisi raivoraitis, vaan että oppisi kohtuuden, löytäisi jonkinlaisen tasapainon. Sanoin myös että en vaadi mitään lupauksia että olisit tyyliin puolivuotta juomatta, sanoin että etene päivä kerrallaa. Pienistä puroista kasvaa jossain vaiheessa iso joki... Mielestä paras mitä kerroin oli se että sanoin sen että en tykkää isästä kun hän on kännissä koska hänestä tulee tosi vihamielinen ja väkivaltainen. Tämän lauseen jälkeen linjalla oli hiljaista, hetken aikaa.
No tuosta puhelusta sen enempää, pää pointti oli kuitenkin se että sain kerrottua asiat rauhallisesti ja syyllistämättä, ainakaan ihan hirveästi.

Kirjoituksistani käy mielestäni hyvin ilmi se millaista matkaa olen kulkenut ja kuljen kohti parempaa minuuttani. Ja tämä kaikki on lähtenyt juuri siitä painonpudotuksesta ja siitä että se muutos tapahtuu myös pään sisällä. Olen oppinut matkan varrella PALJON mutta opittavaa on vielä myös PALJON!
Kaikista parasta on ehkä tällä hetkellä se että pikkuhiljaa osaan tunnistaa egon :D Osaatko sinä?

Ehkä seuraavalla kerralla puhun sitten tuosta egon tunnistuksesta enemmän, muuten tämä venyy taas romaanin muotoon...

Jospa sitten vähän toisenlaisiin asioihin... Sallila käyntiin... Eilen oli tissipäivä, ja voe halvattu, ukko on vissiin koko yön huristellu katujyrällä mun rinnan päällä... Tsiisus!!! Rinta, selkä ja noi narut jotka tosta olkapäästä roikkuu, on ihan sika kipeet!! Toki tulihan tuota penkkiä hinkattua ehkä joku 50 toistoa, opetellen siis tekniikkaa... On tosi jännä kuinka asiat ovat ihan pienistä jutuista kiinni. Ekalla toistolla 30kg nousi kun ohjus mutta seuraavalla toistolla se jäi rinnalle kun kivi... Jeih, mutta en suostunut luovuttamaan.. Paitsi sitten kun en saannut enää edes tankoa kunnolla liikeelle kun oli jo paikat niin sökönä :)
Oli myös kiva huomata että ei se tutkinto aina tuo sitä oikeaa tekniikkaa, meidän salin pt jopa teki joitain liikkeitä väärin :) Ja ei, salin henkilökunta ei tajunnut että yksi vapaatanko oli paskana, olin meinaan sen kantanut kassan luokse nurkkaan ja kirjoittanut lapun että se tanko on rikki. No tämä pt sitten kantoi sen takaisin. Onneksi ukkokulta sitten sanoi sille pt:lle että, hei, se tanko on rikki josset huomaa ja pienen esittelyn jälkeen hänkin hokas homman :D

Mut nyt lopetan ja laitan loppuun vielä ihanan vhh paahtoleivän ohjeen jonka löysin täältä blogista

ssiiri.wordpress.com/2013/03/28/kunnon-paahtoleipaa/

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää sunnuntain jatkoa :)

Uusi mottoni