Kolmenkympin kriisi??

Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt tehdä blogipäivitystä mutta jostain kumman syystä se ei luonnistu.

Tietysti nyt on kyllä menossa niin iso muutos omassa päässä että ehkä se estää sen ns luovan kirjoituksen, mene ja tiedä. Tästä muutoksesta on tosi vaikea kirjoittaa, haluaisin kyllä mutta en tiedä onnistunko järkeilemään sen sellaiseen muotoon että joku jopa saattaisi ymmärtää mitä selitän. 

Koitetaan; olen ottanut päämääräkseni olla parempi ihminen, tarkoitan sitä että kun olen luonteeltani melko äkkipikainen ja periaatteella kaikki mulle heti nyt. Olen siis tehnyt päätöksen että en menetä enää hermojani joka tilanteessa, ja muutenkin yritän olla enemmän läsnä.  Yritän myös oppia hyväksymään itseni sellaisena kun olen. 

Kaikkihan lähti siitä että oma isäni ratkesi juomaan. Siis sehän ei ole mikään uusi asia että isä juo, vaan se että isä oli ensin viikon katkolla espoossa ja sitten viisi viikkoa jatko kuntoutuksessa ridasjärvellä.  Tällä aikaa minä sitten järjestin kaiken kuntoon, hoidin laskut, siivosin, pesin pyykit ja kävin kaupasta hakemassa ruokaa ja jopa kokkasin ne ja pakastin valmiina annoksina. Tein siis kotia paluun isälle erittäin mukavaksi. Noh, eipä mennyt kuin yhdeksän päivää ja isä joi taas... Suutuin niin totaallisesti isälleni että sanoin ihan suoraan puhelimessa että en aijo sua enään auttaa, että etsi joku muu joka sua hoitaa, minä en jaksa! Ja taisin vielä sanoa että en edes ole siihen velvollinen kun et sinäkään ole minusta huolehtinut kun olin pieni. 

No aikani ajattelin asioita ja juttelin tuon ukkokullan kanssa että mitä sitä pitäisi tehdä.  Ukko kysyi että kumpiko on parempi vaihtoehto; se että olet isällesi vihainen ja hän juo kuolemaansa asti vai se että et olet isällesi vihainen ja hän silti juo kuolemaansa asti? Vastaus oli helppo, se että isä juo kuolemaansa asti ilman että olen hänelle siitä vihainen. Tuon asian oivaltaminen avasi niin paljon asiaoita että huh huh. Tajusin että ei ole mitään järkeä olla vihainen ihmiselle joka juo kaikesta huolimatta. Ja kuinka voisin muuttaa toista ihmistä josen osaa edes muuttaa itseäni ja omaa ajattelu tapaani. Niimpä sitten soitin isälle muutaman päivän päästä, olin jo ukkon kanssa puhunut että yritän olla mainitsematta isälle hänen juomisestaan mutta en lupaa mitään. Lupasin että katsotaan miten menee. No, isä vastasi puhelimeen ehkä noin neljän promillen kännissä ja kuultuuan mun äänen ja kysymyksen, mitä kuuluu? Alkoi isä huutamaan ja raivoamaan niin paljon kun jaksoi. Yritin joka väliin vain toistaa kysymykseni ja olla rauhallinen mutta toinen vain huuti. Siinä vaiheessa kun isä sanoi että minähän tässä kärsin, sain sanottua väliin että EI SUN TARVII KÄRSIÄ, on olemassa muitakin vaihtoehtoja! Vastaus oli että ei kiinnosta, anna mun olla rauhassa, mä dogaan! Sanoin että ok. Sitten isä sanoi että anna mä dogaan, katellaan kuukauden päästä. Totesin että selvä, jos niin haluat ja laitoin luurin kiinni.

Se että olen oppinut käsittelemään omia ajatuksia ja tunteita uudella tavalla on kyllä helpottanut elämään. Toissa päivänä lähdin pitkästä aikaa käymässä kaupungilla.  Yleensä linja-autossa olen kärsimätön ja olen koko ajan että kylläpä tämä nyt kestää jne. Nyt kävikin niin että meinasin huristella linja-autolla pysäkin ohi, metrollakin meinasin ajaa pääteasemalle. Kun sitten pääsin metrosta pois niin kävelin ihan väärään suuntaan ilman mitään ajatuksia. Kun tajusin tämän rupesin nauramaan hullunlailla, hitto, olipa kivaa :) Koko loppu ajan mitä kaupungilla olin, olin todella hyvällä tuulella ja sain jopa hämmennettyä kassaneitejä toivottamalla niille aina hyvää päivän jatkoa :)

 

Askel askeleelta aijon tehdä itsessäni muutoksen, pysyvän sellaisen ja toivon että muutkin tulevat huomaamaan sen :)

Palatakseni tuohon otsitkkoon, tosiaan, helkkari sentään, kolmekymmentä rävähtää mittariin tänävuonna, kamalaa! Ei vaines, eihän sille mitään voi, kaikkihan me vanhetaan. Kriisi nyt lähinnä tulee siitä kun rupee ajattelemaan että haluaako sitä oikeesti koko loppuelämänsä pyyhkiä noiden mummojen jaanusta?? Onneksi keksin että mitä teen mutta en mainitse siitä sen enenpää koska en halua juhlia vielä mitää josei hommat sitten menekkään niinkuin ajattelin. Tässäkin taas tarvii osata elää hetkessä eikä ajatella liikaa eteenpäin.  

Mitä tuohon painoon tulee niin se on koholla, ollut jo joulusta asti mutta en jaksa enään siitäkään ressata, se laskee kun sen aika on :)

 

Ja sitten siihen meidän lomaan, olihan meillä melkonen reissu. Eka viikko meni hyvin mutta toisella viikolla minä sairastuin Bali bellyyn ja voi halvattu sitä paskan määrää!! Kuinka oikeesti jos juot puol desiä vettä niin miten paskaa voi tulla viis litraa?? Huh huh... Mutta ennen ripulointi kerettiin onneksi käymään salaisessa apina metsässä, ubudissa, kutalla ja tahah lotissa. Kotiatulomatka sitten kestikin kaksi vuorokautta kun meidän kone oli myöhässä kun saavuttiin lontooseen mutta onneksi sitten saatiin hotelliyö ilmaiseksi ja siihen vielä ruat ja lento kotiin seuraavalle aamulle.

Reissun kuvat ovat toisella koneella joten laitan niitä kun jaksan.

Pakko laittaa tänne kuva mun lasagnesta, hitto että oli hyvää ja tottakai karpisti :)

Ohje löytyy

http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.fi/2012/01/karppaajan-tuorepastalasagne.html

Omnomnom

Loppuun todistusainesta jotta ei se +4.9kg nyt niin paha lisä oo :D

65kg ->                                     69,9kg

Näillä mennään, moro!