On taas aika puhua isästäni. Tämä kirjoitus on varmasti
sellainen josta moni ei tykkää, mutta on vain pakko saada purkaa ajatuksia.
Mä olen niin loppu ja täynnä isäni käytöstä että ei mitään
rajaa. En vain kerta kaikkiaan jaksa enää. Olen koko helvetin elämäni yrittänyt
auttaa ilman tulosta. Aikoinaan kun asuin vielä sijaisperheessä, mun mummo,
isän äiti siis, soitti usein ja sanoi että eikö se Annika voisi soittaa
isälleen ja pyytää sitä menemään katkolle? Kun ei se usko ketään muuta. Siis
kelatkaa, mä olin silloin vielä pikkutyttö, jonka ei todellakaan olisi
tarvinnut huolehtia tuollaisesta. Mutta minkäs teet… Olen aina, siis aina,
koittanut auttaa isääni ja edesmennyttä äitiäni parhaani mukaan. Tässä muutama
vuosi sitten vein isäni katkolle ja hommasin vielä jatko kuntoutukseen viideksi
viikoksi. Siivosin isän asunnon sillä aikaan, vaihdoin lakanat ja tein pakkasen
täyteen ruokaa ja järkkäsin valmiiksi ruat myös jääkaappiin. Helpotin kotiin
paluuta kaikella mahdollisella tavalla. Tiedättekö mikä oli kiitos tästä
kaikesta? Isä pysyi 9 päivää, siis saatana vain yhdeksän päivää selvinpäin!!
Itkuhan siinä tuli.
Monesti olen miettinyt että mitä pahaa olen edellisessä
elämässäni tehtyt jotta ansaitsen tälläisen elämän? En koskaan, siis koskaan,
halua kenellekkään mitään pahaa, päinvastoin. En edes halua kaverilleni sanoa, jos
jokin asia toisen käytöksessä tai sanomisessa painaa mua, koska en halua
loukata toista.
Mietin useasti että kunpa isä kuolisi, niin pääsisin tästä
huolesta ja ahdistuksesta eroon. Olisi oikeasti helpotus. Niin pahalle kuin se
tuntuukin sanoa, mutta sitä toivon. Alkoholistia ei vaan voi auttaa, ellei hän
itse ole valmis muutokseen. Ja sitähän sanotaan, että yleensä siinä vaiheessa
kun tukiverkosto lakkaa auttamasta alkoholistia, alkoholisti tajuaa että ei saa
enää mistään apua ja hakeutuu itse avun pariin tai juo itsensä hengiltä. Niin
kuin äiti teki. Joi itsensä hengiltä.
Jotta ymmärtäisit mistä tämänhetkinen pahaoloni isääni
kohtaan johtuu, kerron sen.
Soitin isälleni tuossa reilu kuukausi sitten ja muistutin
maanantaina olevasta hammaslääkäristä. Isä kun oli kännipäissään kadottanut
tekarinsa. Sanoi että muistathan jotta sulla on huomen aamulla hammis? Vastaus
oli että joo, mutta en mene sinne koska jalka on aina vaan niin kipeä, etten
pääse kävelemään. Isä oli siis ennen tätä kaatunut, ja soitti siitä mulle, että
mitäs nyt, kaaduin kauppareissulla ja koko jalka on polvesta alaspäin musta ja
kipeä. Enkä pääse kävelemään. Viitsi vielä nauraa päälle. Sanoin että samalla lailla,
kun otat puhelimesta mun numeron, näppäilet siihen luuriin 112 ja painat
vihreää. Kerrot tilanteen ja tilaat kiireettömän ambulanssin. Isä rupesi
väittämään jotain vastaan, johon sanoin että en voi soittaa sulle ambulanssia
koska olen Helsingissä, ja sinä Espoossa. Että mun soittamat puhelut menee Helsingin
hälytyskeskukseen, eikä ne sieltä lähetä sulle lanssia koska olet Espoossa. No
isä sitten otti ja suuttui tästä. Oli olettanut että minä tulen taas ja vien
hänet lääkäriin, mutta enpäs vienytkään. Mulla menee nykyään kaikki aika
kouluun ja omaan elämään.
Moni teistä varmasti ajattelee, että kyllähän tuossa
tilassa olevaa täytyy auttaa. No täytyy, mutta isällä on muitakin ihmisiä
elämässään kuin minä. Sisaruksia löytyy neljä kappaletta.
No nyt sitten kun tästä kaatumisesta ja hammasepisodista on
kulunut kuukausi, sain puhelun viime sunnuntaina, isän kaverilta. Hän soitti ja
sanoi että tilanne on nyt semmoinen, että pankkiautomaatti on syönyt isäs
kortin ja isäs ei saa rahaa ulos automaatista. Olin silleen että niin, onkos
tuo nyt sitten mun ongelma. Isän kaveri vetos siihen että mun täytyy nyt auttaa
kun mulla on käyttöoikeus isän tilille. Että ottaisin ja nostaisin rahaa isän
tililtä, ja veisin ne isälle. Sanoin kylmästi että joo, voin nostaa rahaa
tililtä, mutta ei mulla ole aikaa lähteä Espooseen niitä tuomaan. Että tulet
tänne ja haet rahat. Sanoin myös isän kaverille että niin, isä ei siis ole vieläkään
mennyt lääkäriin, johon tää tyyppi sanoi, että joo olen mä yrittänyt varata
aikaa isälles lääkäriin mutta ei se onnistunut vaikka mulla oli kaikki paperit
mukana. Mietin hiljaa yksikseni että on nyt saatana ettei toinenkaan ihminen
osaa soittaa sinne 112:seen. Lopuksi tämä tyyppi sitten sanoi että jos hänestä
ei kuulu mitään, niin asia on hoidossa. Olin sitten että ok.
Meni kolme päivää kun isä soitti, sanoi että tarvii rahaa,
kun ei oo ruokaa eikä röökiä. Sanoin että en kyllä lähde tuossa lumi myrskyssä
Espooseen ja mulla oli vielä koulutunnit kesken. Sanoi että tilaat taksin ja
tulet tänne. Sanoin että en vain yksinkertaisesti ehdi, ymmärtäkö? Ei, huuto
alkoi, että saatana, mulla ei ole mitään täällä enkä saa rahaa ulos
pankkiautomaatista! No lupasin sitten soittaa meidän taksikuskille ja kysyä
että on hän töissä, et tarvis päästä espooseen. ( käytän siis kahta vakiokuskia
takseissa, koska kuljen isän taksikortilla) No meidän eka kuski ei ollut töissä
ja ilmoitin tästä isälle ja taas se saatanan huuto alkoi!! Tässä vaiheessa
mulla paloi kanssa käpy, ja huusin takasin että saatana, olen niin vitun
kyllästynyt sun hoitamiseen että sanon sun pankkiasioiden hoito hommat irti,
että hoida asias itse! Mutta koska omatunto taas rupesi soimaamaan, sain
hommattua meidän toisen vakiokuskin, että veisi rahat isälle. Ilmoitin tästä
myös isälle. Kun kuski tuli, sanoi hän ekana, että isäs teki kauppatilausken,
kuusi bissee ja kaksi askia röökiä, mitäs tehään, vienkö? Olin ensin vastaan,
mutta sitten sanoin että ihan sama. Vie vain. Kuski myös kertoi että isä oli
huonommassa kunnossa kun edellis kerralla ja että joku mies siellä myös oli.
No tottakai siellä oli jo joku valmiina odottamassa rahoja.
Ja koska isä ei itse pääse kävelemään, niin myös joku isän ystävä on yrittänyt
nostaa rahaa isän tililtä, mutta ei ole siinä onnistunut, koska automaatti oli
syönyt kortin.
En vain jaksa enää tätä. Soitin myös Olarin kotihoitoon ja
pyysin josko joku voisi käydä katsomassa isää ja soittaa mahdollisesti
ambulanssin. Samalla kerroin myös että olisi kenties aika tehdä uusi
palvelutarpeen arvio, koska tuntuu ettei isä pärjää enään niin hyvin kotona, ja
ompa tuo kertonut muistinsakki pätkivät. Nainen kotihoidosta lupasi selvittää
asiaa ja järjestää palvelutarpeen arviotiimin isän luokse.
Olen itse huomannut jo muutaman vuoden ajan että isän
muisti pätkii ja pahasti. Mutta eihän tuo ole mikään ihme, kun toinen vain juo
ja juo. Ja onhan isällä todettu jo kauvan sitten pikkuaivo atrofia. Ja varmasti
myös alkodementtia kolkuttaa oven takana…..
Tälläistä tänään, huoli on suuri, mutta oma jaksaminen on
ihan nollissa. On aika siirtää huolehtimien jonkun toisen tehtäväksi. Mä en
vain jaksa….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti